Minä rakastan matkailua. Minusta on ihanaa siirtyä paikasta toiseen, nähdä uusia maisemia ja tutustua uusiin ihmisiin.
Mutta ennenkaikkea rakastan matkustamissa tutuissa maisemissa. Seuraten miten maisema muuttuu päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Miten elämä jättää jälkensä ja miten maisema taas vuorostaan peittää elämän jäljet. Tutun tien varrelle ehtii jo yhden ihmiselämän aikana tulla muutoksia: taloja rakennetaan, metsiä istutetaan ja kaadetaan, ihmisen jälki näkyy ja taas katoaa.
Maiseman muutoksissa näkyy arvojen, tapojen ja kulttuurin muutokset. Tienvarsimaisema heijastaa myös ihmiskunnan sielunelämää. Sitä mitä pidämme arvossa ja mikä on muodissa. Millaisilla koneilla teemme työmme ja mitä teemme.
Tämän huomaa varsinkin matkustaessaan kaukana tutuista maisemista. Vieras metsä, vieras tienvarsi, ne kertovat vahvasti siitä mikä ero kulttuureilla oikeasti on. Valtavat, rakennetut tiet kertovat toisenlaisesta elämästä kuin pienemmät, rauhalliset tiet. Härkätiellä kulkiessaan taas voi melkein kuvitella elämän koko tien historian aikana. Tai niin sitä kuvittelee. Sitä ajattelee, ettei maalaismaisema ole paljoa muuttunut kun kerrostalot ja monikerroksiset risteykset puuttuvat.
Mutta maisema muuttuu. Aina. Puut kasvavat. Taloja rakennetaan, puretaan, maalataan, unohdetaan.
Kallioita louhitaan. Ojia kaivetaan, peitetään, raivataan. Ihminen tulee ja lähtee. Juuri siinä on matkustamisen viehätys. Maisema yllättää. Lohduttaa. Innostaa. Joskus jopa järkyttää.
Siksi olen niin ylpeä kulkiessani Härkätiellä. Tunnen olevani osa jotain suurempaa, osa historiaa, yksi linkki tämän loistavan maiseman matkassa.
Kiitos luottamuksesta jatkaa puheenjohtajana ensi vuonna!!!
hämeen härkätie 