LOPPIASTULET HÄRKÄTIELLÄ

Loppiaistulet valaisevat jälleen Hämeen Härkätien tammikuun kuudentena päivänä. Pitkän perinteen mukaan Härkätien varrella sijaitsevat yhdistykset ja yritykset sekä monet, monet yksityishenkilöt sytyttävät loppiaisena tienvarteen mitä upeimpia tulia.

Loppiaista vietetään luterilaisissa maissa itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä. Tämän päivän katsotaan myös ikäänkuin lopettavan joulunajan (joskin täällä hämeessä joulun katsotaan jatkuvan vielä Nuutinpäivään asti, mutta joulun pyhät loppiainen toki lopettaa).

autosta näkee valoja hyvin – kuvaaminen vaan on vaikeaa!

Itämaan tietäjät toivat mukanaan lahjoja – kultaa, mirhaa ja suitsuketta. Härkätietä pitkin on vuosisatoja tullut erilaisia kulkijoita tuoden myös mukanaan milloin mitäkin lahjoja: tietoa, osaamista, työkaluja, uutisia, keksintöjä. Siksi on hyvin sopivaa, että tämä Suomen vanhin tie valaistaan juuri Loppiaisena. Näin tuomme, emme ainoastaan valoa vuoden pimeään jaksoon, vaan myös muistutuksen siitä mikä merkitys tällä tiellä on ollut alueemme kehitykselle.

Tie on ollut reitti uuteen mutta myös muistutus kuulumisesta johonkin isompaan kokonaisuuteen. Tie on yhdistänyt meidät osaksi kuningaskuntaa ja kaikkea sitä mikä siihen on kuulunut. Tiellä kulkevat ovat osaltaan vaikuttaneet niin palvelujen kuin niitä säätävien lakien ja määräystenkin kehittymiseen. Kun kulkijat ovat vaatineet majoitusta ja ravintoa matkallaan, on kestikievarijärjestelmää ollut pakko kehittää. Kun matkalaisten vaatimukset ovat lisääntyneet, on lainsäädännönkin ollut pakko kehittyä säätämään näitä vaatimuksia.

Loppiaisena valot syttyvät Hämeen Härkätien varrelle heti kolmen jälkeen ja valaisevat tienvarren pitkälle iltaan asti. Monessa kohdassa tarjotaan myös syötävää ja juotavaa. Tarkemmat aikataulut ja tarjoilut löytyvät sekä tienvarren kuntien (Lieto, Tarvasjoki, Marttila, Koski tl, Somero, Tammela, Renko) omilta internetsivuilta että Härkätie yhdistyksen facebook sivulta!

Oman kynttilänsä voi ottaa mukaan ja sytyttää sen juuri haluamalleen kohdalle Härkätien varrella. Sytyttämällä loppiastulet luomme uskoa ja luottamusta tulevaan, kiitämme tästä hetkestä ja otamme kantaa ihmisyyden ja elämän puolesta. Kiitämme kaikesta siitä hyvästä mitä tie on mukanaan tuonut ja ymmärrämme sen historiallista merkitystä koko Suomelle. Tämä jopa joulua vanhempi juhlapyhä, Loppiainen, on juuri oikea hetki sytyttää valot – iloita ja riemuita, uusi vuosi on alkanut, pimeänselkä taittunut ja toivo pilkahtaa jälleen. Valoisaa Loppiaista kaikille!

Uusia paketteja Härkätielle?

Ei millään viitsisi taas puhua Koronasta – kaikki puhuvat siitä koko ajan, rajoituksia tulee koko ajan ja ahdistus kasvaa rajoitusten myötä. Siitä ehkä kuitenkin on kiittäminen kotimaan matkailun tämänkertaista nousua ja ihmisten mielenkiinnon lisääntymistä myös kotimaan reitistöön.

Härkätie on sillä tavalla rauhoittava, että se on todiste siitä, että tulkoon maailmassa mitä vaan, jotain pysyy ja kasvaa. Jo viikingit 800-luvulla kulkivat täällä hakemassa turkiksia ja haustetta (haustehan on majavan sukurauhasista saatava, lääkeaineena käytetty eriste, jonka uskottiin lisäävän sukupuolista kyvykkyyttä!). Ja nyt me, modernit digimaailman kasvatit kuljemme täällä hakemassa rauhaa ja luontokokemuksia.

Olemme juuri aloittamassa taas uutta projektia tuodaksemme tämän vanhan tien nykyihmisten tietoisuuteen ja palvelutason sille tasolle, mitä me nykyään kaipaamme. Härkätie uusii siis ‘julkisuuskuvaansa’ jälleen -tie itsessään ei muutu mihinkään.

Hämeenlinna ja Enni muutama vuosi sitten

Syyt matkustaa (luonnonrauha, vaihtelevat maisemat, turvallisuus ja historian havina) ovat siis ehkä hieman erilaiset kuin jo yli tuhat vuotta. Näätää ja saukkoa täältä on vaikea ostaa nyt, eikä reitille sijoittuvasta kyläkaupasta ehkä saa enää haustetta, mutta eipä matkaa kesteytä kentille siirtyvät sotajoukotkaan. Kuninkaistakin muistuttavat ainoastaan kuninkaan kivet Somerolla.

Mutta kotimaanmatkailun mielenkiintoisiin kohteisiin Härkätie kyllä kuulee edelleen. Odotan innolla, että voimme taas projektin tuloksena kertoa mielenkiintoisista vaihtoehdoista tehdä matkaa tällä historiallisella tiellä!.

Tärkeä tie – Härkätie

Taas on Härkätie-yhdistyksen vuosikokous pidetty ja hallitus ja puheenjohtaja valittu. Kiitos vaan vastuusta, jatkan ensi vuodenkin puheenjohtajana. On aika huikean hienoa olla näin perinteikkään ja kauniin tien ‘kaveri’ niinkuin lapsenlapseni asian ilmaisi.

Roosa on vasta kolme vuotta mutta tosi innoissaan Härkätiestä. Hän tietää, että tätä tietä pitkin pääseen rakkaimman serkun luokse Turkuun, tätä tietä pitkin tullaan mammalaan ja toiseen suuntaan lähtiessä pääsee melkein mummolaankin. Tärkeä tie siis pienen tytön maailmassa.

Ja tärkeä tie on myös hänen mammansa maailmassa. Tunnen kyllä suurta vastuuta ja ylpeyttä johtaessani Härkätien matkailuyhdistystä. En luonnollisestikaan vastaa oikeasti koko tiestä enkä mitään saa yhdistyksessä tehtyä yksinäni mutta jotenkin silti tunnen olevani vastuussa. Vastuussa siitä miten matkailijat löytävät tälle kauniille tielle, vastuussa siitä miten yrittäjät löytävät matkailijat tällä kauniilla tiellä. Onneksi en vastaa tien kunnosta – kyllä välillä hävettäisi… Vaikka onneksi Someron kohdalta asfaltti on tänä kesänä uusittu, tie on tosi hyvässä kunnossa täällä!

Mutta siis vastuu tien historian kertomisesta, sen koen olevan yksi yhdistyksen tärkeimmistä tehtävistä. Sen tajuan aina kun kerron tiestä ja sen merkityksestä muillekin kuin Roosalle. Härkätien merkitys on ollut suuri, ilman sitä ei suomen ensimmäistä varsinaista lasitehdastakaan olisi aikoinaan tehty Somerolle. Kiitos Härkätien, Åvikin lasitehdas tänne tuli, ja se osaltaan taas muokkasi Suomen ja Someron kohtaloita. Tosi tärkeä tie siis.

Ensi vuoden tärkeimmäksi tehtäväksi yhdistys vuosikokouksessaan päätti saattaa Härkätien kyltit ajantasalle. Nyt ne ovat enemmän tai vähemmän huonossa kunnossa… peukut pystyyn, että tämän tärkeän tien merkitseminen saadaan ensi vuonna sen arvoiselle tasolle!

Matkalla yhdessä Härkätiellä

Minä rakastan matkailua. Minusta on ihanaa siirtyä paikasta toiseen, nähdä uusia maisemia ja tutustua uusiin ihmisiin.

Mutta ennenkaikkea rakastan matkustamissa tutuissa maisemissa. Seuraten miten maisema muuttuu päivästä toiseen, vuodesta toiseen.  Miten elämä jättää jälkensä ja miten maisema taas vuorostaan peittää elämän jäljet. Tutun tien varrelle ehtii jo yhden ihmiselämän aikana tulla muutoksia: taloja rakennetaan, metsiä istutetaan ja kaadetaan, ihmisen jälki näkyy ja taas katoaa.

Maiseman muutoksissa näkyy arvojen, tapojen ja kulttuurin muutokset. Tienvarsimaisema heijastaa myös ihmiskunnan sielunelämää. Sitä mitä pidämme arvossa ja mikä on muodissa. Millaisilla koneilla teemme työmme ja mitä teemme.

Tämän huomaa varsinkin matkustaessaan kaukana tutuista maisemista. Vieras metsä, vieras tienvarsi, ne kertovat vahvasti siitä mikä ero kulttuureilla oikeasti on. Valtavat, rakennetut tiet kertovat toisenlaisesta elämästä kuin pienemmät, rauhalliset tiet. Härkätiellä kulkiessaan taas voi melkein kuvitella elämän koko tien historian aikana. Tai niin sitä kuvittelee. Sitä ajattelee, ettei maalaismaisema ole paljoa muuttunut kun kerrostalot ja monikerroksiset risteykset puuttuvat.

 

Mutta maisema muuttuu. Aina. Puut kasvavat. Taloja rakennetaan, puretaan, maalataan, unohdetaan. 

Kallioita louhitaan. Ojia kaivetaan, peitetään, raivataan. Ihminen tulee ja lähtee. Juuri siinä on matkustamisen viehätys. Maisema yllättää. Lohduttaa. Innostaa. Joskus jopa järkyttää.

Siksi olen niin ylpeä kulkiessani Härkätiellä. Tunnen olevani osa jotain suurempaa, osa historiaa, yksi linkki tämän loistavan maiseman matkassa.

Kiitos luottamuksesta jatkaa puheenjohtajana ensi vuonna!!!

 

 

Härkätien syksyä

Minulla oli tilaisuus tutustua Härkätiehen koulututetun ja taitavan oppaan, Ensi Kullan, kanssa viime viikolla. Luulin tuntevani tämän vanhan tien hyvin – tai ainakin kohtalaisesti mutta nyt huomasin, että kaikkea uutta ja ihanaa löytyy kunhan pysähtyy katsomaan ja kuuntelemaan!

Kaikkea näkemääni en pysty yhdellä kertalla jakamaan, mutta tässä muutama helmi matkalta:

Marttilasta löytyy jännittävä muistomerkki. Leijonat pystyttivät tämän muistomerkin vuonna 1974, lokakuun 22 päivä.  Samana päivänä vuonna 1824 (lähes 200 vuotta sitten!!) suoritettiin Suomen historian viimeinen  virallinen mestaus. On jotenkin mahtavaa, että voimme vain muistella julmia tapahtumia ja että tämä on todellakin historiaa, ei enää arkipäiväämme niinkuin jossain päin maailmaa vieläkin valitettavasti on.

 

 

 

Toinen mielenkiintoinen pysähdys oli Liedossa.  Pieni ja yksinkertainen aidattu lähde! Lähde jossa kuninkaankin hevosia on aikoinaan juotettu! Tuntui aika hienolta ajatella, että tällä samalla paikalla, jo satoja vuosia sitten, on saman veden ääreen pysähdytty ja virkistetty niin hevoset kuin varmasti matkalaisetkin. Aina välillä tuntee itsensä tosi pieneksi kun miettii Härkätien pitkää historiaa ja merkitystä!

Someron Jurvalankylässä sijaitsee Åvikin kartanon päärakennus – Someron kartanoista nuorin mutta todella merkittävä Suomen historian kannalta. Åvikin mailla nimittäin sijaitsi Suomen ensimmäinen varsinainen lasitehdas, Åvikin lasitehdas vuosina 1748 – 1833. Pohjoismaiden suurimpanakin toiminut lasitehdas oli paitsi suuri, myös edistyksellinen. Korkealaatuista lasia vietiin ympäri Ruotsi-Suomea ja myöhemmin Venäjää. Hauska fakta nykymatkailijankin mielestä on varma

sti se, että jo 1700- luvulla valitettiin Härkätien huonosta kunnosta – myyjät pelkäsivät, ettei lasia saada maailmalle ehjänä kun Härkätie oli niin kuoppainen!! Jotkut asiat tuntuvat tässä maailmassa säilyvän!

Tässä talvinen kuva Åvikin päärakennuksesta joka aikoinaan rakennettiin lasinpuhaltajien asunnoksi.

Luminen Härkätie

Lunta sataa ja tuulee, niinkuin tammikuussa kuuluukin, valkoinen huntu peittää alleen koko maiseman. Lopultakin! Aivan liian pitkään kestikin loskaa ja jäätä! Nyt ei taas tarvitse pelätä, että tuulilasinpesuneste loppuu, vastaantulija häikäisee, märkä asfaltti syö kaiken valon – lumi jopa tasoittaa muutaman kuopan!

Niin kaunis kun härkätie kesällä onkin,  talvella siinä on aivan erikoista lumoa! Parhaana vuotena se alkaa loppiastulista jotka valaisevat sadunhohtoisesti koko tien varren- mahtavat lumiveistokset ja valoteokset täyttävät tienoot (pahimpina vuosina valot taistelevat kaatosadetta ja myrskytuulia vastaan – kummankaan selvästi voittamatta!). Ja koko talven, aina huhtikuulle asti, härkätie on kuin lumikuningattaren yksityisomistuksessa oleva luontopolku – luminen ja herkkä (tai myrskyinen ja märkä, riippuen millä tuulella kuningatar sattuu olemaan!). Ja jos oikein hyvä tuuri käy, on lunta jälleen marraskuussa ja koko joulukuun taas seuraavaan vuoteen!